Nyt on siis päätetty että kesä saa vielä jatkua, mutta loma ei silti ole ikuista. Huomenna alkaa Arki, ja toisaalta se tuntuu ihan mukavalta. Odotettavissa taatusti muutama häkeltynyt alkuviikon päivä, kun tutut päivärytmit hakevat paikkaansa. Eiköhän se tästä, eteenpäin vaikka kierien.

Sanotaan etteivät Rakkaus ja Ystävyys katso ikää, ja niinhän se täytyy myöntää. Mietin vain toimiiko sama ajatus siihen minkäikäisenä ihminen enää osaa ystävystyä Oikeasti? Saada sen tärkeistä tärkeimmän toisen ihmisen Ystäväkseen, jonkun jonka kanssa asiat ovat tasavertaisia - yhteydenpidoista kahvikesteihin. Sellaista odotan, ja taidan odottaa liikaa.

Elämäni on (tietenkin Rakkainta lukkuunottamatta) täynnä ihmisiä jotka menevät ja tulevat, ovat niinkuin tahtovat ja muistavat joskus - tahi sitten eivät. En voi itsekään väittää olevani sen enempää, enkä tiedä tahtoisinkokaan. Mutta tahtoisin niin kovasti uskoa että parempi Ystävä odottaa tuolla jossain, se parhaista parhain tästä hetkestä ikuisuuteen. Päiväuntako vain? Joku jota varten myös minä Haluan olla läsnä, olkapäänä ja naurukumppanina - mitä milloin vain. Onko sellainen vain koulutyttöjä varten?

Kaksikymmentä vuotta elämästäni Odotin, kaipasin Rakkautta ja jotain mitä en osannut nimetä. Tein virheitä, satutin muita ja itseäni ja etsin lisää. Lopulta löysin Rakkaimman - tai hän minut - enkä enää koskaan joudu rakkautta etsimään. Onko Ystävyyttäkin etsittävä yhtä kauan?

Pohdinnoissaan pyörien,

Terhi.