tiistai, 1. tammikuu 2008

Ei saa sanottua...

Nyt vain Rinnakkaiselämä osaa sen kertoa.

- T

keskiviikko, 28. marraskuu 2007

Pakkasen puremaa jännittää...

'Hei katso äiti, onko tuo nyt se parsasika?', kuuluu kotosohvan uumenista. Neiti lähes-5-v katsoo lumoutuneena ohjelmaa villisioista, äitiä kikatuttaa moiset kommentit.

Tähän istahdin lukeakseni työmeilit, huomatakseni Suurella Tärkeydellä lähetetyn viestin: "tuletko käymään juttusillani. Nyt. - The Boss (nimi muutettu, toim. huom.)" Pakkohan tuo oli vastata että taisin juuri ehtiä kotiin, palanemme huomenna asiaan. Luvassa kuulemma 'hyviä uutisia jatkosta', jiu. Ehkä nyt sitten jo uskaltaa olla varmahko siitä mistä itsensä löytää vuodenvaihteen jälkeen?

Niin kovasti toivoisin löytäväni itseni juuri tuolta. Hektisen hymyileväisestä, hyörinäntäyteisestä toimistosta jossa kahvi on aina kuumaa ja tilat kiiltelevät uutuuttaan. Ihmisistä ne joihin on tutustunut on nii-in samalla aaltopituudella, ja niillä joihin ei ole ollut ilo tutustua sen kummemmin ei ole niin väliä.

- - -

Kaikki on niin kovin Hyvin. Kotona, elämässä noin ylipäätään, kaikessa. Rakkain on niin Rakas, tytöt niin ihania, ja kuukin niin kaunis. Joulu lähestyy, ja vaikkei yhtään korttia tai pakettia ole vielä hankittuna on sydämessä suloinen pieni jännitys - kuten aina näihin aikoihin. Oi. Onnellinen? Kyllä. Niin että se tuntuu varpaanpäissä asti.

Anna suukko peilikuvalle, tänään on siihen aihetta!

- Terhi

maanantai, 5. marraskuu 2007

Pakkasyö on ja leiskuaa...

...no okei, sitä pakkastakin on vain vajaan asteen verran ja yöhönkin on vielä aikaa - mutta saa kai sitä tunnelmoida.

Mie rakastan Joulua. Sitä kun ilmassa on Rakkautta, onnea ja läheisyyttä - jännitystäkin. Sitä ääneensanomatonta sääntöä siitä että kaikkialla ja kaikkien kesken on Rauha, arki odottaa jossakin hyvin kaukana kiireineen.

Elämässäni on ollut tasan yksi oikeasti onnettomampi Joulu, eikä kai sekään ihan joka hetkeltään. Ja tuon kyseisen Joulun surkeus ei sekään johtunut millään tavoin itse Joulusta, vaan oman elämäni solmuista ja repaleisen sydämen rimpuiluista. Silloin parasta oli siskon kanssa pöydälle kasatut konvehti- ja pähkinärasiat, yömyöhän kahvivieraat sinkkuyksiökaksiossa, ja lainakissa joka lopulta kaatoi liian kuivan kuusen. Pahinta siinä oli ikävä johonkin muualle, tieto siitä että entiseen ei ole paluuta ja ehkä jokin viimesilaus aikuiseksi kasvamiseen kaikkine tuskineen.

Nykyisin Joulut ovat glögintuoksuisia, pehmoisia, lämpöisiä ja iloisia. Vähemmän suklaata, enemmän yhdessäoloa - pitkiä iltakävelyitä (pulkalla tai ilman), pakettijemmoja ja paljon paljon luettuja kirjoja. Lasten silmistä näkee kuinka joka minuutti talletetaan sydämeen lähtemättömästi, ja se ilo on niin käsittämättömän tarttuvaa. Yhtä tärkeitä lapsille Joulussa ovat piparit, leikit, laulut, paketit ja pakettipaperit - kuin se hetki iltamyöhään kun uuden pyjaman lämmössä luetaan uutta kirjaa unisaduksi... jotta voi aamulla äärettömän aikaisin herätä ihastelemaan Joulupäivän taikaa.

*huokaus* Vieläkö pitää kauan odottaa?

- Terhi

maanantai, 22. lokakuu 2007

En minä mihinkään katoa

...turha toivo. Täällä istun kahvini äärellä ja vihdoin muutaman sanasenkin saan aikaiseksi postata.

Kuluneet päivät ovat tiivistyneesti kuluneet melkoisen samanlaista polkua kuin edelliset kirjoitelmat antavat ymmärtää. Työtä, kiirusta, perhe-elämää, syksyn ja sen kylmyyden ihmettelyä. Viimeksi mainittu tosin taisi jo vähän helpottaa, kun isännöitsijä mitä luultavammin löysi taloyhtiön lämmityskeskuksesta säädön 'päällä'. Hitusen aikaa ehdittiinkin jo hytistä viluisasti kun patterit olivat tuskin taskulämpimiä. No mutta läheisyyshän tuo lämmittää.

Työssä tunnen oppineeni taas hurjasti lisää, ja mikä tärkeintä se edelleen tuntuu varsin mielekkäältä. Toki matalalentoa kiitävien päivien jälkeen olo on suhteellisen naatti, mutta ennen kaikkea edelleen nautin työstä ja sen tuomista haasteista. Odotan kovasti sitä päivää kun kohtalo lyö sinetin sille jatkuuko sopimus vuodenvaihteen ylitse vaiko ei. Pidäthän peukkuja parempaan suuntaan?

Hivenen huonoa omaatuntoa poden jatkuvasti; tunnen laiminlyöneeni ympäristöni täysin. Ja nimenomaan puhun nyt läheisistä ja ystävistä, en niinkään mistään viher-ajatuksista ;). Jotenkin tämä viimepäivien hektinen ympäriinsäjuoksu on saanut yhteydenpidon sinne sun tänne jäämään pahasti taka-alalle. Toivon kovasti että kaikkki ymmärtävät, elämäni elää kuitenkin melkoista kuplintaa juuri nyt - ja tahdon ottaa siitä mahdollisimman paljon irti. Ketään kuitenkaan koskaan unohtamatta :).

Nyt poistun takavasemmalle, lisäten kuitenkin loppuun vielä sala-otoksen Rakkaimman ja Isomman iltaharrastuksesta.

Pysy lämpimänä.

- Terhi

1004458.jpg

sunnuntai, 14. lokakuu 2007

Hih

Kyllähän minä sen tiesin että blogini saa vierailijoita aika verkkaiseen tahtiin, saati että se pompahtaisi kenenkään googletusten tulokseksi. Mutta nyt koin päivän riemunripauksen huomatessani että joku on eksynyt sivuilleni hakusanoilla 'tomaatti vatsakipu'.

Onnea kyseiselle etsijälle, toivottavasti löysit tarvittavat vastaukset ja tomaattisi parani ;)

(Pieni Elämä jatkaa hiljaiseloaan)

- Terhi