Juu näin ne tunteet taas ailahtelee vuoristoradalla.

Työpaikka taskussa tavallaan, joo ja ei. Jälleen kerran mutkia matkassa. Töitä olisi sitten kuitenkin alkuun niin supervähän, että täytyy tosissaan harkita kannattaako.

Työ itsessään olisi varsin mukavaa, ihana pieni lahjatavara- ja herkkukauppa keskustassa, voih. Tänne aikanaan muuttaessani totesin heti että sinne joskus töihin haluaisin - ja tässä olisi mahdollisuus.

Mutta voi kun kaikki mutat on keksitty. Mutta mutta ja vielä yksi mutta.

Kannattaako sitoutua työhön jossa ei edes joka viikolle ole tunteja? Jos nurkan takana odottaakin se melkein yhtä hyvä kokoaikainen paikka? Mutta entä jos kuitenkin?

Pääkin taas halkeamassa. Liian vähän kahvia ja nyt liikaa ajatuksia - taas.

Miksei kukaan käske niinkuin pikkutyttöä aikanaan, 'Näin teet' ja 'Tuota et ainakaan tee'. Kaikki olisi niin paljon helpompaa.

On myös lisää muttia varastossa. Entä se yksi, vielä puolisalainen tulevaisuuden haave? Voisiko sen aika sittenkin olla jo nyt?

Ei, ei vielä. Tahdon olla ensin jonkin aikaa niinsanotusti normaalina työntekijänä muiden lomassa, omien isompien haaveiden on aika sitten toteutua myöhemmin.

Voihan ähryn ähry. Taidan taas kerran vetäytyä hakemaan lisää kahvia, ja koittaa saada ylikansoitetut ajatukseni johonkin suuntaan selvitettyä.

Kiitos kun olet siellä ja luet, Juuri Sinä :)

Vaiteliaana,

Terhi.