Kahvi pääsi taas jäähtymään, irvistystäni hilliten kulautan kupin tyhjäksi. Kylmä kahvi - tuo inspiraation lähteistäni suurin - aloittakoon tämänkin aamun. Tai oikeastaanhan aamu alkoi Pikun aamuhöpötyksiä kuunnellessa, kunnes oli pakko käydä vapauttamassa toinen pinnasänkyvankilastaan. Isompi näköjään jatkaa pienen tytön kauniita perhosunia edelleen - hyvä niin. Saapahan toinen taas kerättyä tarpeeksi energiaa uusiin uhmakohtauksiin ja höpötystulviin.

Kesä on kuluessaan antanut paljon, ottanut ei niinkään mitään. Syksyn ja talven varalle on tallennettu muistoihin lukuisia naururikkaita uimarantaretkiä, jäätelöllä sutattuja pikkuisia kasvoja ja kesäiltaisia pokerihetkiä parvekkeella. Eikä tämä tästä mihinkään vielä loppumassa ole, ehei. Vielä on uusia uimaleluja testaamatta ja mansikoihinkaan ei ole vielä ehtinyt kyllästymään. Vielä tätä on jäljellä.

Jokainen uusi aamu lisää kauhallisen Odotusta tullessaan. Pahinta on kun ei tiedä koska Odotus päättyy, työnhaun päättymiselle kun ei ole laskettua aikaa. En odota säkillistä ihmeitä, en pyydä kassikaupalla loistokkaita urapolkuja. Tahdon vain mukavan paikan mukavassa yhteisössä, jonkun joka sanoo 'tervetuloa, Sinua onkin odotettu'. Vieläkö kauan täytyy Odottaa?

Jos heinänuhainen nenäni ei liiemmin valehtele, on ohjelmassa seuraavaksi vaipparallia a'la Pikku. Siirryn siis takaisin olemaan Äiti - ja Odotan kunnes olen jotain muutakin.

Santsikupista haaveillen,

Terhi