Tyhjä olla. Ontto mieli. Miksi taas näin?

Mikä helvetin hormonikimppu pitää iskeä aina tiuhempaan ja tiuhempaan, miten voi joku tuntea olonsa niin uskomattoman yk-si-näi-sek-si.

Ystäviä, onhan niitä. Onko? Kaikki satojenmiljoonienjokatapauksessaliikojen kilometrien päässä, muualla. Tekstiviesti, sähköposti, kirje, kortti - ehkä tavoittaa tai ei. Itsekin huono vastaamaan, miksi muutkaan?

Olisi joku jolle jutella naamatusten. Joka ei puhu liikaa (kyllä, kyllästynyt jatkuvasti pölpöttäviin ja uteleviin työtovereihin), joka kuuntelee, ajattelee, on olemassa. Joka ihan oikeasti olisi kuin minä, sopivasti erilainen ja samanlainen.

Yksin. Kaiken keskellä.

Ärsyyntyneenä itseensä,

Terhi.