Vaikkei kai mitään elämää vakavempaa olekaan tapahtunut, on tämä normaalikin elämänpyörintä saanut jotenkin mehut pois. Mennyt aika on pitänyt sisällään huomattavasti tavallista enemmän sairastelua koko perheessä, epätoivoista ammatillista itsensäetsintää ja kai jonkinlaista uupumistakin kaikkeen.
Kai se on loputon kierre: tulet sairaaksi, voimat vähenevät, lopulta ehkä vähän paranet, stressaat rästiinjääneistä töistä -> sairastut uudelleen.
En ole koskaan eläessäni sairastanut näin paljon. Ei mitään vakavaa, tavallisia pöpöjä mutta tuntuu että ne joka suunnasta kohdistuvat vain minuun. Juupajuu, se edellämainittu stressi.
Viimeisen pari viikkoa olo on jo ollut kohtalaisempi. Kokoajan ei enää yskitä, tosin kummalliset yskänpuuskat iskevät toisinaan vielä kun niitä vähiten kaipailisin. Ja kaikkein pahinta on tämä loputon väsymys.
(Äsh, ei tästä valitussaarnaa pitänyt tulla.)
Päästiinpä sitten taannoin osalliseksi kolariinkin. Tuikitavallinen arkiaamu, tytöt juuri viety hoitoon ja itse suuntaamassa Rakkaimman kanssa työn ääreen. Ja PUM. Joku ajoi perään valoristeyksessä, nopeus ei mikään huippu mutta auto lunastukseen ja meillä niskakivut jotka edelleen jossainmäärin vaivaavat. Nyt sitten ajellaan huomattavasti tuoreemmalla ja isommalla kaaralla - olihan tuo nyt muutenkin suunnitelmissa mutta ei ehkä ihan tällaisten sattumien kautta.
Noh. Tässä sitä siis ollaan. Sama työpaikka edelleen, mutta jatkuvasti haave päästä pois, muualle. Itse työssä ei mitään vikaa, mutta paljon paljon muita asioita jotka mustaavat koko homman. Ehkä vielä piankin löydän muuta.
Tytöt ovat edelleen ihania omia itsejään, Pikulla siintää pian jo nurkilla kahden vuoden etappi - saadaan juhlia. Molemmat ovat pirteitä ja puheliaita, päivittäin saa ihmetellä pienten toilauksia. Ovat lumoissaan kun hiekkalaatikot ovat vihdoin sulia ja pääsee tosissaan itseään toteuttamaan, vielä hetki odotetaan ennen kuin viritetään fillarit ajokuntoon :) .
-
Mutta näin, tässä tämä. Väliselvitys siitä että edelleen täällä vaikutan ja olen, kun lopullisesti itseni taas kasaan saan ehkä saan täälläkin paremmin päivitykset vauhtiin. Ehkä.
(Mikähän siinä on että viikolla saa ipanoita Joka aamu olla herättämässä seitsemän pintaan täysin sikeästä unesta, mutta kun koittaa vapaapäivä niin ovat pirteänä pomppimassa ihan viimeistään klo 6.30?? Äiti vähän väsynä. Ja isi myös mutta mitäs valvoo myöhään - njäh njäh.)
Palailemisiin,
Terhi.
ps. Misa: Sinulle niin hirveän pahoillani tästä hiljaisuudesta. Vieläkö voit antaa anteeksi?
Kommentit