...no okei, sitä pakkastakin on vain vajaan asteen verran ja yöhönkin on vielä aikaa - mutta saa kai sitä tunnelmoida.

Mie rakastan Joulua. Sitä kun ilmassa on Rakkautta, onnea ja läheisyyttä - jännitystäkin. Sitä ääneensanomatonta sääntöä siitä että kaikkialla ja kaikkien kesken on Rauha, arki odottaa jossakin hyvin kaukana kiireineen.

Elämässäni on ollut tasan yksi oikeasti onnettomampi Joulu, eikä kai sekään ihan joka hetkeltään. Ja tuon kyseisen Joulun surkeus ei sekään johtunut millään tavoin itse Joulusta, vaan oman elämäni solmuista ja repaleisen sydämen rimpuiluista. Silloin parasta oli siskon kanssa pöydälle kasatut konvehti- ja pähkinärasiat, yömyöhän kahvivieraat sinkkuyksiökaksiossa, ja lainakissa joka lopulta kaatoi liian kuivan kuusen. Pahinta siinä oli ikävä johonkin muualle, tieto siitä että entiseen ei ole paluuta ja ehkä jokin viimesilaus aikuiseksi kasvamiseen kaikkine tuskineen.

Nykyisin Joulut ovat glögintuoksuisia, pehmoisia, lämpöisiä ja iloisia. Vähemmän suklaata, enemmän yhdessäoloa - pitkiä iltakävelyitä (pulkalla tai ilman), pakettijemmoja ja paljon paljon luettuja kirjoja. Lasten silmistä näkee kuinka joka minuutti talletetaan sydämeen lähtemättömästi, ja se ilo on niin käsittämättömän tarttuvaa. Yhtä tärkeitä lapsille Joulussa ovat piparit, leikit, laulut, paketit ja pakettipaperit - kuin se hetki iltamyöhään kun uuden pyjaman lämmössä luetaan uutta kirjaa unisaduksi... jotta voi aamulla äärettömän aikaisin herätä ihastelemaan Joulupäivän taikaa.

*huokaus* Vieläkö pitää kauan odottaa?

- Terhi