Kaikki on jotenkin niin mielettömän hyvin.

Tällä lauseella oli pakko aloittaa, niin monia postauksia olen laatinut päänsisäisistä myllerryksistä ja henkisistä kaaoksista, nyt on aivan pakko sanoa kuinka kaukaiselta moiset tuntuvat tällä hetkellä.

Rakkain ja tytöt mutustavat iltapalaa, ja kohta saan viedä pirpanaiset peteihinsä. Valvontasunnuntai odottaa, Lost jäi jälleen tälle illalle joten melko myöhään täytyisi kukkua - ottaen huomioon että meneillään on kuitenkin sunnuntai, ja maanantai odottaa vuoroaan innokkaasti kaikkine aikaisine aamuherätyksineen ja arkitouhuineen.

Niin, Pieni Elämä kulkee ennallaan mutta ehkä kuitenkin jotenkin helpommin. Juuri nyt ei ahdista, ei huoleta tulevaisuuden työkuviot eikä kommunikaatiosolmut - ehkä jälkimmäiset siksi ettei niitä ole.

Miten tähän suunnattoman autuaaseen oloon sitten päästiin? Taikasana kaikkeen on hyvin yksinkertainen, mutta turhan usein unohtuva: Läheisyys. Kulunut viikonloppu on pitänyt sisällään aivan extramäärän läheisyyttä, ihokosketusta, suudelmia... (lopetan kolmeen pisteeseen etten vallan siirappiseksi rupea).

Reseptiä voin suositella aivan kaikille, ja takaan että moisen jälkeen kaikki näyttää taas mukavan ruusuiselta ;)

Huokaillen,

Terhi.