Hörpin jo jäähtynyttä kahviani muumimukista, ja mieleen tuli heti ikävä tyttöjä. Pikku osoitti eilen kyseistä mukiani, ja totesi 'pappa'. Korjasin pienelle että sehän on muumimamma, ja toinen leveällä hymyllä varustettuna sanoikin heti 'mamma'. Eka kerta. Ihana äidin muru. Kultia ovat molemmat.

Isompi oli taas aamulla saanut hoitajalta kehua reippaudestaan. Voi että äidin sydän pakahtuu ylpeydestä, mitähän olen tehnyt oikein kun tällaisilla lapsilla on siunattu? Jotain kai sentään.

Sain heti aamusta puhelun. Eilinen rekryfirman heppu sanoi että työpaikkaehdokkaan johtajatar haluaa jutella kanssani henk.koht. No soittelinpa Täti Kiireiselle joka jumppatunnistaan hengästyneenä totesi vain että nähdään tiistaina, jutellaan sitten kasvotusten. Aha.

Paikka ei edelleenkään vaikuta yhtään kehnolta, palkkakin kohtalainen. Mutta kukaan ei tähän mennessä ole osannut kertoa kuinka paljon työtunteja saisin, joten kohtalainenkin palkka menee 'hukkaan' jos työtunnit ovat satunnaisia.

Työ olisi monipuolista, enemmän omaa alaani kuin huomisen haastattelun paikka. Samalla se kuitenkin sisältäisi myös työtehtäviä joihin en mitenkään rakastunut ole - niistä olisi myös kiva tietää paljonko ja koska ja miten.

Edelleen painaa vaakakupissa myös tämän kyseisen paikan lyhytkestoisuus. Ehkä syksyyn, ehkä edemmäs - mutta mieluustihan sitä tahtoisi vähän jatkosta tietää.

Voihan ähry. Paljon on pohdittavaa, huomenna olen kenties taas viisaampi. Kukapa tietää, vaikka muutaman päivän jälkeen olisi tilanne se ettei minua huolitakaan mihinkään, ja kaikki alkaa taas alusta - muutamaa kokemusta rikkaampana.

Joka tapauksessa olen siirtynyt jännittämään huomista. Tahdon tosissani olla edukseni, osoittaa ettei tässä enää mitään tyttösiä olla ja aika on ottaa minut tosissani. (tuo 'tyttönen' lipsahti tähän viitaten eiliseen, rekryhepun lauseissa kuului jatkuvasti kuinka hän esittelee meidät 'tyttöset' paikan johtajalle - ja sekös minua sapetti).

- - -

Vielä pari tuntia aikaa sateen ulkona hellittää, ja sitten saan hakea murut kotiin. Kuulla mitä tänään taas on puuhattu, joko leikkikavereiden nimet ovat muistuneet mieleen ja saiko ruualla jälkkäriä. Ikävä on, ihan oikeasti. Vaikka luksusta olikin imuroida ilman että joku roikkuu imurinjohdossa, on tämä silti niin hassua.

Hiljaisuutta kuunnellen,

Terhi.