Olen siis todennut ettei maailmassani tapahdu mitään niin kiinnostavaa että sillä voisi haalia kymmeniä - tai jopa satoja - lukijoita blogiinsa. Silläpä olen nyt vakaasti päättänyt kirjoittaa tästä lähtien edelleenkin vain minua varten; omista asioistani omalle itselleni. Jos joku maailmaani haluaa kurkistaa, senkuin hyppäät mukaan jos et vielä ole. Blogistani ei edelleenkään tule löytymään shokkipaljastuksia syntisistä aatoksistani tai kohujuttuja viime pikkujouluista. Juorujen janoajat vetäytyköön Seiskansa puoleen takaisin ;)
- - - -
Tämä kahvin suurkuluttaja hyrisee tyytyväisyyttään - ja syystäkin: ostimme vihdoin eilen uuden kahvinkeittimen. Vanhassa kai ei periaatteessa vikaa ollut, mitä nyt muutamia pikkuominaisuuksia jotka ajan mittaan ärsyttivät aina vain enemmän. Pois sitä en raaski heittää. Kyseisen keittimen ostin samalla viikolla kun Rakkaimman tapasin ihka ensimmäistä kertaa. Äitini oli muutossani vahingossa hajoittanut keittimestäni kannun, joten olin kahvia vailla (mikä kamala tilanne!). Rakkain sitten saapui sekamelskaiseen asuntooni ja suoraan sydämeeni, ja jonkin ajan kuluttua sai jo toimia makutuomarina keittimen valinnassa.
Menipäs herkistelyksi :)
Muita hankintoja eiliseltä reissulta tarttui myös matkaan. Yhdet pikkuiset kumisaappaat Isommalle, ja molemmille typyille tarhareput - tietysti Nalle Puhin kuvalla varustettuna ja keskenään eriväriset. Eilen jo illasta harjoittelinkin nimikointia - lähinnä vasta pienten kenkiin ja reppuihin. Vielä olisi urakkaa jäljellä, jokunen vaatekkappale läpikäymättä. Taidan suosiolla jättää talvivaatteiden merkinnän vielä sikseen, ja palaan asiaan lähempänä tuota kylmää ajankohtaa.
Eilen sain purettua vihdoin ajatuksiani Rakkaimmalle, toinen kun on taas ollut ihmeissään moisista kiukutteluistani ja alaspäin roikkuvista suupielistäni. Pohdittiin yhdessä työnhakua ja eri mahdollisuuksia, ja laadittiin vähän suunnitelmaakin.
Jospa tämä tästä. Rakkain on oikeassa siinä, että ihan oikeasti on helpompi keskittyä työnhakuun täysillä sitten kun tytöt ovat hoidossa edes osan päivää. On ihan oikeasti aikaa soittaa (ilman taustakiljuntaa), oikeasti aikaa kipaista paikanpäälle käymään ja katsomaan. Eli nostan nyt vihdoin ja viimein leuan irti maasta - kyllä tämä tästä ihan varmasti vielä iloksi muuttuu. Ei saisi lannistua niin helposti.
- - - -
Nyt siirryn kiskomaan ulkovaatetta niskaan sekä itselle että tytöille, ja ryntäämme lähilammelle sorsia ruokkimaan. Ovat pikkusorsatkin kasvaneet jo isoiksi vipeltäjiksi - tulevat ihan kädestä syömään :)
Hiukan pirteämpänä,
Terhi.
Uusi perheenjäsen - tai ainaskin melkein, meidän omamme on paljon isompi ;)
Kommentit