Pääsiäisen suhteellisen rauhaisa aika sai loppumetreillään surullisen käänteen, kurjia uutisia. Menetys suvussa - tai oikeammin Rakkaimman suvussa kosketti, sai pysähtymään.

Mikä siinä onkin niin vaikeaa tässä maailmassa tavata läheisiään tarpeeksi vielä kun he tavattavissa ovat? Sentään kuulumisia kerroimme vielä suhteellisen hiljattain, silti jäi niin paljon kerrottavaa, näytettävää.

Taas kerran on myönnettävä kuinka rajallinen on tämä elämä maan päällä. Jokaisen aika koittaa kun oikea hetki on - sopii se meille tai ei. Aina se on yllätys, pettymyskin. Miksi?

- -

Olen pahoillani, ajatukset ovat jokseenkin solmussa. Muutakin huolta läheisistä tähän samaan hetkeen, voi kun sitä osaisikin olla jotenkin avuksi! Tunnen itseni niin hyödyttömäksi, turhaksi.

Äsh, palaan tuonnempana.

- Terhi

ps. kerro heille että välität.