Järki sanoo että se kolmas kupillinen olisi riittänyt mainiosti, mutta sydän ei osaa kieltäytyä kahvista. Voi mikä pahe, ja kun ei siitä edes halua eroon. Kai sitä pahempiakin on. (Viime yönä poltin unissani tupakan jos toisenkin - tällainen unimaailma-sauhuttelu riittää vallan hyvin minulle. Eikä se ole ihan niin epäterveellistäkään ;) )

Ilta on varattu pitkän kauppalistan toteuttamiselle, ja jotenkin oudolla tavalla odotan sitä. Ehkä näitä kotivuosia ihan oikeasti alkaa olla liikaa, kun nautin ruuhkaisesta jättikaupasta ja ostoskärryn täyttämisestä vaippapaketeilla. Miten vain. Joka tapauksessa on ihana taas kerran olla suunnitelmallinen, miettiä useamman päivän sapuskat valmiiksi ja laatia listaa ruutupaperille. Vielä kun osaisi sitä noudattaa, sortumatta heräteostoksiin.

Viikonloppu tuo tullessaan jälleen kerran juhlintaa. Pikkuveli saavuttaa neljän vuoden iän, ja täytyyhän tyttöjen päästä syömään enon synttärikakkua. On se vaan niin hassua, tämä elämä. En jotenkin vieläkään osaa ajatella itseäni isosiskona, ehkä tämä oma äitiys sekoittaa ajatuksia. Mutta ihania nuo ovat, sekä pikkuveli että vielä pienempi pikkusiskoni.

Taidanpa miettiä jonkun mukavan lorunpätkän synttärikorttia varten, ja käydä kumoamassa tuon kahvinlopun viemäriin. Kohtuus sentään kaikessa, jopa kahvissa.

Paljolti pohtien,

Terhi.