Paska olla.

Maanantaina avasin toimiston oven edes hitusen positiivisin odotuksin, 'jospa se tästä sittenkin'. Ei ei ei. Samaa sontaa joka tuutista heti aamutervehdyksen jälkeen. "No heipähei Terhi, kuinkas se loma sujuikaan?" - tällaista ei kuultu, ehei. Lyttyyn vaan moiset turhat kuvitelmat, palautus maanpäälle (tai pikimmin sen alle) heti alkuunsa. Henkinen minäni kääntyi kannoillaan ja poistui samaisesta ovesta parempaan tulevaisuuteen - fyysinen minäni nieli kaiken kauniisti ja aloitti työt.

Miksi on niin helvetin vaikeaa päästä pois? Miksi on niin helvetin paljon vaikeampaa saada sitä tukea mitä tarvitsisi? Ei paljon päähänsilittelyjä ole näkynyt. 'Sen kun vaan sitten haet muuta'. Joo-o. Tokipa toki. 6,5h paskaa vastaanotettuaan on nii-in virkeä olo lähteä soittelemaan kaupungin jokaista työnantajaa lävitse josko joku säälistä armahtaisi.

Kesäloma kului siinä euforisessa tilassa että ihan todellakaan minun ei tarvitse juuri nyt olla siellä - ja samaten siinä totuudessa että heinäkuu ei ole luotu työnhaulle.

Jatketaan tätä paskassa kellumista, tähänhän alkaa pian tottua. Parempaa tuskin on luvassa.

- Terhi