Täällä sitä ollaan. Kotona joka heti jo tuntui kodilta kun sen näimme - ja kuinka kotoisalta se nyt tuntuukaan kun ympärillä on omat tavarat ja pienet hyppivät innoissaan nurkasta toiseen kaikkea uutta ihastellen.

Ja mitä sitä tähän elämään sitten noin muutoin kuuluu? 'Ei ihmeempiä', näinhän sitä täytyy vastata kuten aina. Jotenkin tämä viimeaikojen sähellys ja tohellus on saanut kaikki omat ajatukset jäämään taka-alalle - ja nyt kun niille alkaa vähitellen olla enemmän aikaa kaivautua esiin ne ovat jokseenkin solmussa.

Pääkysymys yhä edelleen kai kuuluu Kuka Minä Olen? Onko ylipäänsä maailmassa ihmisiä jotka todella tietävät keitä ovat, mitä heidän tulisi tehdä ja mihin suuntaan hymyillä? Tuntuu että samalla kuin Pienessä Elämässä noin suurinpiirtein kaikki kulkee vallan raiteillaan niin sivuraiteille karkaa totuus Minusta. Mitä tässä tulisi tehdä ettei se sinkoa täysin atmosfääreihin ja saisin vielä jostakin nurkasta napattua kiinni?

(turha mainita että pihaustakaan ei ole kuulunut paikassa jossa haastattelussa poikkesin. Näinpä näin - miksipä olisikaan kun siihen niin kovasti tykästyin?)

Nyt, juuri nyt minä lataan kahvikuppini ja nollaan ajatukseni vaikkapa Pikun kaulaliinan silmukoihin. Vaaleanpunaista, sitä tässä tarvitaan.

- Terhi