Annoin itselleni luvan ajatella itseäni sittenkin ei-niin-huonona-äitinä. Saamani kuva ihailemastani superäidistä murentui saadessani tietää Totuuksia. Koskahan sitä ihminen oppii, ettei kaikki suinkaan ole sitä miltä näyttää?

Jos nyt vain keskittyisi ihailemaan tätä omaa perhettään, kaikkine kiukkupäivineen ja puuskutuksineen. Ehkä se yksi huono päivä silloin tällöin ei maalaa koko elämää mustaksi.

Eihän?

Rakastan Teitä, Rakkaani.

Kovin väsynä,

Terhi.