Pikku oppii nyt lähes joka päivä uuden sanan. Eilen kiikutti mainoksia oven takaa, ja hoki 'possssti, possssti.' Tyttö myös matkii aivan kaikkea mitä muut tekevät, ja toistaa kaiken itse perässä. Vauhtia ja vipellystä riittää, ihan kuin eilen olisin vielä pidellyt sylissäni sitä avutonta rääpälettä joka ei vielä osannut muuta kuin itkeä eri äänillä.
Isompi oppii jatkuvasti uusia numeroita ja kirjaimia, ja välillä ihan oikeasti epäilen toisen osaavan lukea. Tytöllä on supernopeat hoksottimet ja parempi muisti kuin vanhemmillaan yhteensä - joten ihan pian jäämme jalkoihin. Sosiaalisesti tyttö on avoimempi ja reippaampi kuin äitinsä, ja tiedän että tuo touhupakkaus pärjää tässä maailmassa ihan kuinka päin vain.
Tytöiltä jää vaatetta pieneksi päivittäin, ja kengät kulutetaan hetkessä puhki tuolla juoksulla. Päiväkotielämä alkaa ihan pian, ja veikkaan että uuden oppiminen vain kiihtyy sen jälkeen. Pikunkin olisi nyt aika luopua tuttipullostaan, ja viimeistään sittenhän meillä onkin enää kaksi isoa tyttöä. Mihin tämä kaikki aika on juossut?
Täytyy vain kaiken kohinan keskellä olla onnellinen ettei itse enää tästä vanhene, muutenhan sitä voisi piankin jo pistää kiikkustuolin tilaukseen ;)
Pää pyörryksissä,
Terhi.
Kommentit